
TamSK on vuonna 1947 toimintansa aloittanut seura, jonka päälajeja ovat agility, toko, rally-toko ja koiratanssi. Riveihimme ovat tervetulleita kaikki tasosta tai tavoitteista riippumatta.

Laadukkaan treenaamisen mahdollistaa vuonna 2015 valmistunut hallimme, joka sijaitsee vain kivenheiton päässä Tampereen keskustasta.
Tiedotteet
Koulutukset
TamSKilla pyörii viikkoryhmiä sekä lyhyempiä kursseja agilityssä, rally-tokossa, tokossa sekä koiratanssissa. Koulutukset on tarkoitettu vain TamSKin jäsenille.
Viikkoryhmiin järjestetään avoin haku syksyisin elo-syyskuussa sekä tarvittaessa täydennyshaku keväällä. Viikkoryhmissä treenaavat kaikentasoiset koirakot mölleistä SM-tasolla tavoitteellisesti kilpaileviin.
Kursseja järjestetään pitkin vuotta kysynnästä ja kouluttajien saatavuudesta riippuen.
TamSKilla käy myös paljon ulkopuolisia kouluttajia kouluttamassa etenkin agilityä ja tokoa. Nämä koulutukset tunnistaa siitä, että koulutusta markkinoidaan kouluttajan nimellä. Näihin niin kutsuttuihin erikoiskoulutuksiin on mahdollista päästä myös TamSKin ulkopuolisten, mikäli paikkoja jää ylitse.
- Agilityn jatkokurssi nuorille ohjaajille
- Reetta Pirttikoski kouluttaa agilitya 3-4.5
- Jouni Oreniuksen agilityvalmennus nuorille ohjaajille 17.6.2025
- Kesäkauden ryhmähaut auki 2.-8.4.2025
- Hoopers – kisamaiset treenit lyhyillä radoilla 18.4.
- Hoopers – kisamaiset treenit lyhyillä radoilla 30.3.
- Agilityn Ohjaustekniikat-kurssi alkaa 4.4.2025
- Agilityn Tähtitiimi kouluttaa: Games-lajit tutuksi -kurssi
- Agilityn Tähtitiimi kouluttaa: Games-lajit -tutuksi etäluento 3.4
- Reetta Pirttikoski kouluttaa agilitya 1.3-2.3